Hangon sota- historia

Gustavsvärnin muurit ovat paikka paikoin täysin tuhoutuneet, mutta silti mielenkiintoinen paikka.

Hauensuoli on kuin valtava kivestä tehty vieraskirja.

Riilahden taistelusta vuonna 1714 muodostui historiamme käännekohta.

Hanko on mielenkiintoinen matkakohde, tulitpa autolla tai muulla kulkuvälineellä. Useimmiten kaunis luonto, uimarannat ja romanttinen kaupunkikuva vangitsevat katseen. Valitettavasti kaupungin mielenkiintoinen historia unohtuu monesti täysin.

Hangon historia perustuu pitkälti kaupungin sijaintiin niemen kärjessä. Suojasatamat houkuttelivat niin kauppalaivoja kuin sota-aluksia ja Hangon historia onkin sangen sotaisa.

Tämän sivuston kartat auttavat löytämään osan näistä mielenkiintoisista paikoista, joissa sodan jäljet vielä ovat nähtävissä. Hangon keskustassa välimatkat ovat lyhyet, joten kävellen tai polkupyörällä pääsee mukavasti kohteesta toiseen.

h
1200-luku; viikingit ja ristiretkeilijät

1200-luku

Loistava suojasatama

Hankoniemi ja sen uloin kärki Tulliniemi tarjoavat suojaisan sataman vanhan ja tunnetun purjehdusväylän varrella. Sitä käyttivät viikingit matkoillaan itään ja novgorodilaiset matkoillaan länteen. Reittiä kulkivat myös gotlantilaiset talonpojat kauppamatkoillaan itään. Reitti tuli myöhemmin tutuksi myös Birger Jaarlille ja Torkkeli Knuutinpojalle heidän levittäessään kristinuskoa Hämeeseen ja Karjalaan niin sanotun toisen ristiretken aikana 1200-luvun lopulla.

Historiallinen aika Hangossa alkaa 1200-luvun puolivälissä. Ensimmäinen kirjallinen lähde, jossa Hankoniemi mainitaan, on niin sanottu Valdemar II Sejrin Itineraario: ”Navigatio ex Dania per mare Balticum ed Estoniam”. Kyseessä on merimatkan kuvaus – eräänlainen reittiselostus – purjehdusväylästä Tanskasta pitkin Ruotsin rannikkoa, yli Ahvenanmeren ja edelleen pitkin Suomen rannikkoa Porkkalan kautta Tallinnaan tai Nevajoelle. Reittiselostuksessa mainitaan myös paikka nimeltä Hangethe, josta käytettiin myös suomenkielistä nimeä Cumiupe. Tämä on ensimmäinen kirjallinen maininta Hankoniemestä. Käytännössä tämä lienee tarkoittanut vaikeasti kierrettävää Tulliniemeä. Itineraario lienee kirjoitettu Tallinnassa eli Räävelissä piispa Torkkelin aikana noin 1238–1260.

 

Hangon ensinmäisen sataman tuntumaan rakennettiin hyvin varhaisessa vaiheessa katolinen kappeli. Tarkkaa vuosilukua ei ole tiedossa, mutta kappeli on ollut tärkeä koko seudulle koska satamaa kutsutaan vieläkin Kappelisatamaksi.

h
Hansaliitto

1500-1600-luku

Tanskan menetettyä Tallinnan eli Räävelin saksalaisille siitä tuli Hansa-liiton alainen kaupunki. Samoihin aikoihin tuli hansojen kauppamatkoista merkittävä osa Itämeren meriliikennettä. He käyttivät samoja purjehdusreittejä, jotka oli tunnettu jo satoja vuosia. Hansojen suuremmat ja raskaammat kauppalaivat eivät enää olleet vetokannasten yli vedettävissä, kuten oli tapana aikaisemmin, vaan niiden oli purjehdittava vesireittejä pitkin.

Tämä oli keskeinen syy siihen, että Hankoniemen suojasatama siirrettiin vähitellen Kappelisatamasta Hankoniemen kärkeen. Siellä on Skansholmenin eteläpuolella kaksi saarta, Gambla Tullen ja Kobben, joiden välinen Hauensuolen salmi muodosti oivan suojasataman Hansojen koggeille. Vuosisatojen saatossa tämän salmen rantakallioista tuli Hankoniemen vieraskirja. Kallioiden suojassa säätä pitävät merenkulkijat ovat aikansa kuluksi hakanneet kallioihin nimiään ja vaakunoitaan.

h
Hangon myytti syntyy

1700-1800-luvut

Kaarle XII:n voitettua tsaari Pietari I:n joukot Narvassa vuonna 1700 hän kiinnitti huomionsa kokonaan Itämeren eteläosiin. Pietari Suuri sai rauhassa kehitellä suunnitelmaansa Venäjän merivallasta, jolle hän ”hakkasi ikkunan” Eurooppaan pitkin Suomenlahden rantoja.

Heinäkuussa 1714 venäjän tsaarin Pietari Suuren kaleerit pääsivät kiertämään Hankoniemen melko helposti siitä huolimatta, että Ruotsin avomerilaivaston osasto oli vahdissa Hankoniemen kärjessä.

(Tästä lisää Riilahden taistelu osiossa)

Jos Tulliniemen ensimmäinen varustus olisi ollut jäljellä tämä ei olisi onnistunut. Alkoi Isoviha, joka loppui vasta vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhaan.

Puolustustasat

Meristrategiaan liittyvät olennaisesti niin sanotut puolustustasat, jotka määritellään puolustuksen kannalta edullisiin paikkoihin, kuten lahtien suulle ja kapeikkoihin. Hankoniemen kärki muodostaa tällaisen puolustustasan. Jos vihollinen pääsee Hankoniemen ympäri, seuraava puolustustasa on Ruotsin kannalta tarkastellen Tukholman ulkosaariston kapeikoissa. Rauhan palattua voitiin kiistatta todeta, että jos Hankoniemi olisi ollut linnoitettu, se olisi estänyt Venäjän kaleerilaivaston pääsyn niemen länsipuolelle.

Hankoniemi vai Sveaborg (Suomenlinna)

Hattujen sodan (1741-1743) tapahtumat aloittivat jälleen Ruotsin valtiopäivillä keskustelun Suomenlahden rantapuolustuksesta. Näiden keskustelujen tuloksena Hankoniemen vesille saapui eversti Augustin Ehrensvärdin johtama komissio Diana-jahdilla.

Ehrensvärd totesi Hankoniemen linnoituksen tarpeellisuuden, mutta vähäiset voimavarat suunnattiin kuitenkin Helsingin edustan Suomenlinnan ja valtakunnan itärajan Degerbyn linnoittamiseen. Kesällä 1754 oli Ehrensvärd jälleen ”iloisen seurueensa” kanssa Hankoniemen vesillä. Tästä retkestä on muistona hauska kirjoitus Hauensuolen kalliossa, mutta Hankoniemi jäi edelleen linnoittamatta. Voimavarat menivät Suomenlinnan ja saaristolaivaston rakentamiseen.

Kustaa III:n sodan aikana venäläinen laivasto hallitsi Hankoniemen kärkeä ja pääsi laskemaan joukkojaan niemelle. Venäläiset hävittivät Hangonkylän ja Täktomin talot sekä Hangossa olleen tulliaseman. Vuoden tapahtumat huipentuivat venäläisten ja ruotsalaisten välillä käytyyn Hankoniemen kahakkaan lokakuussa 1788. Tämän jälkeen annettiin käsky Hangon kenttälinnoittamisesta. Ensimmäiset raskaat kanuunat saapuivat Hankoon jo lokakuussa 1788. Linnoitustyön toteuttajaksi määrätty majuri Georg Hans von Kierting saapui Hankoon joulukuussa 1788.

Hangon sataman edustalla varustettiin Eldskärin, Lergrundetin ja Dömanskubbenin saaret sekä Berghamnsholmenin niemi. Linnoitetut kohteet nimettiin uudestaan Gustafsvärniksi, Gustaf Adolf Fästeksi, Mejerfeldtsklippaniksi ja Kuningattarenvuoreksi. Kaikkiaan varustuksille tuli noin 500 sotilaan varuskunta. Kuningattarenvuoren pohjoispuoleiseen notkoon syntyi 200–250 asukkaan ”linnoituskaupunki”, jota kutsuttiin Kuningattarenvuoren varuskunnaksi.

Toukokuussa 1792 annettiin käsky Hankoniemen varustamiseksi kantalinnoituksin, koska kenttälinnoitusten ei uskottu kestävän ikuisesti. Rakennustyöt jatkuivat majuri Kiertingin ja Hänen apulaisensa kapteeni Carl Nycanderin johdolla. Erityisesti Hangon kantalinnoituksen rakennustyötä vuoteen 1807 saakka voidaan pitää kapteeni Carl Nycanderin elämäntyönä.

Kapteeni Nycander oli myös Hangon linnoituksen päällikkönä keväällä 1808, jolloin venäläisten hyökkäys uhkasi Suomea. Hangon varuskunta sai kokonaisuudessaan käskyn siirtyä Suomenlinnaan ja tuhota linnoituksensa. Mikään ei auttanut – tykit oli naulattava umpeen ja työnnettävä mereen. Muuten linnoitusta ei hävitetty kovinkaan tehokkaasti, vaan venäläiset pystyivät korjaamaan vauriot melko helposti saavuttuaan Hankoon maaliskuussa 1808. Tässä yhteydessä rakennettiin Tulliniemen Skansholmenille kenttävarustus, johon sijoitettiin tykkejä. Tämä varustus on kuitenkin kokonaan hävinnyt. Venäläisten käsissä linnoitus esti tehokkaasti Ruotsin avomerilaivaston yritykset käyttää Hangon rediä ja satamaa hyväkseen kesällä 1808.

h
Hangon venäläinen tukikohta

1940-1941

Hankoniemi vuokrattiin talvisodan 1939-40 jälkeen Neuvostoliitolle merisotilaalliseksi tukikohdaksi 30 vuodeksi Moskovan rauhansopimuksella 13.3.1940 ja luovutettiin Neuvostoliiton Itämeren punalippuisen laivaston edustajille pitkäperjantaina 22.3.1940.

Kevään, kesän ja syksyn 1940 aikana Neuvostoliitto siirsi joukkoja Hankoniemelle kaikkiaan lähes 30 000 miestä. Tukikohdan tarkoitus oli Suomenlahden suun sulkeminen miinoituksin ja tykistön tulella yhdessä Suomenlahden eteläpuolelle olevan Osmussaareen ja Hiidenmaan Tahkunanniemeen sijoitetun tykistön avulla.

Hangon laivastosatama

Neuvostoliitto määritteli Hangon tukikohdan tehtävät:
– Esitti Suomenlahden suun sulkemisen miinoituksin ja tykistön tulella yhdessä Suomenlahden eteläpuolelle sijaitseviin Osmussaareen ja Hiidenmaan Tahkunanniemeen sijoitetun tykistön avulla.

– Tukikohdan puolustamisen mereltä, maalta ja ilmasta tulevia hyökkäyksiä vastaan merivoimia, tykistöä, ilmatorjuntaa ja ilmavoimia sekä maavoimia käyttäen.

Erityisen paljon Hankoon sijoitettiin rakentajajoukkoja – noin 10 000 miestä – joiden käden jälki näkyy edelleen Hankoniemellä runsaina linnoituslaitteina. Puolustusta täydennettiin runsain miinoituksin. Suomen puolustusvoimat joutuu edelleen vuosittain raivaamaan Hangon merisotilaallisen tukikohdan entisiä miinoitteita mantereella ja saaristossa.

Linnoittamisen painopiste oli Hankoniemen kärjessä ja sitä ympäröivässä saaristossa. Kaikkein eniten kantalinnoitettuja asemia löytyy Russaröstä. Samoin Hangon kaupunkikeskustan alueen ulos työntyvät niemet kuten Tulliniemi olivat vahvasti linnoitettuja. (Katso Hangon keskusta kartaa)

Oman mielenkiintoisen muistomerkin tarjoavat Hangosta Tväminneen rakennettu tykistörautatie ja sen varrella olevat järeiden 12 tuuman rautatietykkien tuliasemat Täktomissa ja Tvärminnessä. Ratavalli näkyy selvästi maastossa, vaikka kiskot onkin poistettu jo sotien jälkeen. Betonista valetut tykkialustat, jotka rakennettiin 3 – 4 metriä maan alle, säilyvät ikuisesti maastossa.

Ilmatorjunta

Hangon tukikohdan ilmatorjunta oli vahva. Kaikkiaan Hangossa oli neljä erillistä ilmatorjuntadivisioonaa (vastaa patteristoa), joista jokaisessa oli kolme neljän tykin patteria. Pattereiden kalustona oli 76 mm:n venäläisiä ilmatorjuntakanuunoita, joiden tyyppimerkintä Suomessa on 76 ItK/31.

Uddskatanin raskas rannikkotykistöpatteri (59.48.34.52 N, 22.53.37.25 E)

Uddskatanin patteri osallistui tukikohdan pattereista vilkkaimmin kesän ja syksyn 1941 tykistötaisteluihin ampuen yhteensä yli neljäsataa ammuntaa ja käyttäen 3097 kranaattia. Maaleina olivat Morgonlandet ja Hangon läntisen saariston suomalaiset asemat. Patteri ampui myös Lappohjan rintama-alueelle.

Puistovuoret

Puistovuorten alue oli lujasti linnoitettu neuvostotukikohdan aikana. Niemen eteläkärjen kallioilla oli 158. kevyen rannikkopatterin tuliasemat: neljä kivistä muurattua tykkipihaa, joista yhdessä on vielä jäljellä tykin pohjalevy siihen kuuluvine kiinnityspultteineen, tulenjohtoasema suuntaus- ja laskentabunkkereineen ja kivestä muurattu asema etäisyysmittaria varten.

Rannikkopatterin lisäksi Puistovuorten rannat olivat hyvin suljetut piikkilangoin ja kallioille rakennetuin konekivääri- ja pikakivääripesäkkein. Piikkilangat ja pesäkkeet ovat kadonneet, eikä pesäkkeistä ole jäljellä kuin kivikasoja.

Hangon merisotilaallisen tukikohdan maapuolustus mereltä tulevia hyökkäyksiä vastaan oli järjestetty rannikkopattereilla. Russarössä oli nelitykkinen 130 millimetrin patteri, Tulliniemen Uddskatassa kolmetykkinen samanlainen patteri ja sen lisäksi Hangossa olivat kevyet 45 mm:n rannikkopatterit Puistovuorilla, Varisniemessä ja Tulliniemen Granskärissä.

Uddskatanin 178. patterin puoliautomaattiset 130 mm:n tykit olivat Neuvostoliiton uusinta ja tehokkainta kalustoa. Niiden kantavuus oli yli 30 kilometriä. Uudskatanin tykkien asemat oli valettu betonista ja tykkiasemien yhteydessä oli myös betonista rakennettu tulenjohtoasema. Patterin asema oli ympäröity piikkilangalla omaksi tukikohdakseen ja patterin miehistö asui alueella kivistä rakennetuissa korsuissa.

Uddskatanin patteri osallistui tukikohdan pattereista vilkkaimmin kesän ja syksyn 1941 tykistötaisteluihin ampuen yhteensä yli 400 ammuntaa ja käyttäen 3097 kranaattia. Maaleina olivat Morgonlandet ja Hangon läntisen saariston suomalaiset asemat. Patteri ampui myös Lappohjan rintama-alueelle.

Tulliniemen raskaan patterin tykkiasemat ovat säilyneet hyvin ja muodostavat sopivan muistomerkin Hangon neuvostotukikohdasta varsinkin, kun Uddskatania suunnitellaan hankolaisten virkistysalueeksi.

Asemia on käytetty myös Suomen puolustusvoimien sotaharjoituksissa toisen maailmansodan jälkeen.e

Tulliniemen parakkialue (59.49.18 N, 22.54.24 E)

Tulliniemen rannat varustettiin molemmin puolin vahvoin rantapuolustusaluein, joihin kuului miinoituksia ja esteitä sekä pitkin rantalinjaa kulkevat kone- ja pikakiväärein varustetut taisteluasemat.

Tulliniemen puolustajien tarpeita varten venäläiset rakensivat keskelle niemeä nykyisten autokenttien alueelle noin 45 x 12 m kokoisen suuren kasarmirakennuksen niin sanotun ”ryssän parakin”

Venäjän aika loppuu

Kun venäläiset olivat jättäneet Hankonimen tukikohtansa joulukuussa 1941, Suomi sopi Saksan kanssa, että Saksan pohjoisessa olevien joukkojen lomakuljetukset siirtyvät Hankoon keväällä 1942. Näitä kuljetuksia varten rakennettiin Tulliniemelle erillinen junaraide matkustajaliikennettä varten sekä yli sadan parakin kylä lomalaisia varten. Alueella olevat vapaasataman makasiinit palvelivat samaa tarkoitusta. Tässä etappikylässä oli parhaimmillaan yli 5000 saksalaista odottamassa lomakuljetuksia Saksaan.

Saksalaiset lähtivät Hangosta syyskuussa 1944; osa parakeista vietiin Porkkalan tukikohtaan, mutta Tulliniemeen jäi vielä parakkeja. Saksalaisten jälkeen parakkileirille koottiin syksyllä 1944 Neuvostoliittoon palautettavat sotavangit, Sen jälkeen niissä olivat karanteenissa Suomeen palaavat sotavangit ja sen jälkeen sodan melskeistä palaavat internoidut suomalaiset. Parakkikylä palveli myös suomalaisia merialueen miinanraivaajia ja olipa Tulliniemessä myös jonkin aikaa naisten työleiri.

Parakit olivat pitkään Hangon Rannikkopatteriston varastoina, mutta patteriston toiminnan loputtua parakit jäivät tyhjilleen ja jäljellä olevat parakit ovat lähes luhistuneet.

Skansholmenin kevyt rannikkopatteri (59.48.31.63 N, 22.54.46.05 E)

Toisen maailmansodan jälkeen Hangon Rannikkopatteristo on käyttänyt Tulliniemen kärkeä omissa harjoituksissaan. Tulliniemessä on ollut sijoitettuna kevyt rannikkopatteri, jonka kalustona oli 76 ItK 31 kevyitä rannikkotykkejä. Tulliniemeen oli sijoitettuna myös 130 mm:n rautatiepatteri, joka vietiin sieltä pois vuonna 1968.

Teksti: Pekka Silvast

Lähteet:
Kansallisarkisto, sota-arkisto, T22003/l-3, Venäläiset puolustusasemat Hangon vuokra-alueella
Silvast Pekka, Hankoniemi 1940-1941, Tammisaari 1985.
Silvast, Pekka, HanRPsto 1921-1998, Jyväskylä 1998
Silvast, Pekka, Tulliniemi-Tulludden, Suomen Vapaasatama Oy 1960-2000, Ekenäs 2000
Halén, Henry, Hangon neuvostotukikohta 1940-1941, Helsinki 2009
Mattila, Tapani, Meri maamme turvana, Jyväskylä 1983

h
Tulliniemen ensimmäinen varustus

1600-luku

Ruotsin saatua koko Baltian ja pohjoisen Itämeren sekä Suomenlahden valtaansa Stolbovan rauhassa 1617 ja Altmarkin välirauhassa 1629 kohdisti se merisotilaallisen huomionsa Itämeren etelärannikolle. Merivoimien pääsotasatama siirrettiin Tukholmasta Karlskronaan 1680.

Suomen ja sen rannikoiden puolustus jätettiin hyvin heikoksi. Tämä kostautui 1656–57, jolloin Venäjän tsaari Aleksei Mihailovits alkoi operoida Laatokalla lotjillaan ja teki hyökkäysretkiä Karjalaan.

Näiden hyökkäysten vuoksi määräsi Raaseporin kreivi Kustaa Adolf Leijonhufvud rahvasta tekemään omalla kustannuksellaan puolustusvarustuksia Helsingin edustan Susisaarelle, Porkkalanniemelle, Barösundiin ja Hankoniemen kärkeen. Tämän määräyksen perusteella kohosi Tulliniemen Bruneskärille (nykyään Skansholmen) kenttävarustus. Kenttävarustukseen tuli 55 miehen varuskunta, ja sitä komensi Lars Hansson.

h
Riilahden taistelu

Vuosi 1714

Suuri Pohjan sota (1700-1721), jonka loppuosasta (1713-1721) käytetään myös nimeä Isoviha, käytiin pääosin Ruotsin ja Venäjän välillä. Alkutahtina oli Ruotsille voitokas Narvan taistelu vuonna 1700. Tsaari Pietari I:n (myöhemmin Pietari Suuri) armeija valtasi Ruotsilta nykyisen Pietarin alueen vuonna 1703 ja perusti sinne uuden Venäjän pääkaupungin.

Pietari Suuri tuhosi Ruotsin kuninkaan Kaarle XII maa-armeijan nykyisen Ukrainan alueella Pultavan taistelussa vuonna 1709, jonka jälkeen Ruotsi ei enää kyennyt maitse puolustamaan Baltian ja Suomen alueita. Pietari valloitti Ruotsilta pääosan Baltiaa jo vuonna 1710 sekä vuoteen 1714 mennessä koko Etelä-Suomen alueen. Ruotsi kuitenkin hallitsi vahvalla avomerilaivastollaan Suomenlahtea ja Itämerta suvereenisti aina vuoteen 1714 asti.

Pietari ei kyennyt mobilisoimaan vastaavaa avomerilaivastoa, joten hän kehitti soudettaviin kaleereihin perustuvan rannikkolaivaston. Kaleerit kulkivat matalassa vedessä alueilla, joihin suuret ja tulivoimaiset avomerilaivat eivät kyenneet tai uskaltaneet tulla. Vuoden 1714 alussa Pietarilla oli jo yli 100 erikokoista kaleeria, joiden avulla hän päätti murtaa Ruotsin ylivallan merellä ja hyökätä Ruotsiin asti. Ruotsi sai ensimmäiset omat kaleerinsa vesille vasta 1713.

Helmikuussa 1714 Ruotsin armeijan nykyisen Suomen alueella olleet maavoimat tuhottiin Etelä-Pohjanmaalla Napuen  taistelussa, jolloin Suomen alue oli kokonaan Pietarin hallussa.
Aikaisin keväällä huhtikuun lopulla 1714 Ruotsi lähetti amiraali Wattrangin johtaman vahvan laivasto-osaston Suomenlahdelle sulkemaan rannikkoväylän Hankoniemen kärjessä ja siten estämään Pietarin kaleerien pääsyn Hankoniemen ohi. Samalla estettiin Turussa olevien venäläisten joukkojen huolto meritse. Wattrangilla oli käytössään mm. 16 linjalaivaa, 3 fregattia ja useita pienempiä aluksia.

Kesäkuun lopulla 1714 saapui Venäjän yliamiraali Apraksinin johtama kaleeriosasto, noin 80 erikokoista kaleeria, Tvärminneen Hankoniemen itäpuolelle. Helsingissä talvehtineet 20 kaleeria yhtyivät tähän osastoon heinäkuun alussa. Venäjän avomerilaivasto oli Tallinnassa, jossa se pysyikin, koska sen taistelukyky ei ollut Pietarin oman arvion mukaan riittävän hyvä.
Pietari saapui 20. heinäkuuta Tallinnasta Tvärminneen Porkkalan kautta ja oli henkilökohtaisesti mukana tätä seuranneissa operaatioissa ja myös Riilahden taistelussa.
Koska Hankoniemen ohitus näytti vaikealta ja olisi johtanut suuriin tappioihin, yritti Pietari ensin vedättää laivoja nk. Dragetin kautta Lappohjasta Hankoniemen yli. Vetoyritys ei onnistunut, mutta ruotsalaiset havaitsivat tapahtuman ja Wattrang lähetti 25. heinäkuuta Dragetin länsipäähän amiraali Nils Ehrenskiöldin johtaman osaston, johon kuului yksi tykkiproomu ja kuusi kaleeria.

Samalla Wattrang määräsi vara-amiraali Lillen hyökkäämään 8 linjalaivan voimalla Tvärminnessä olevia Pietarin kaleereja vastaan. Hyökkäys ei kuitenkaan toteutunut koska raskaat laivat eivät päässeet tarpeeksi lähelle Pietarin kaleerilaivastoa tyynen sään takia.
Kun ruotsalainen laivasto-osasto oli nyt jaettu kolmeen osaan, päätti Pietari lähettää 20 kaleerin osaston kiertämään ulkokautta soutaen Wattrangin päävoiman, joka oli edelleen Hankoniemen kärjessä. Komentajakapteeni Smajevitschin johdolla 26. heinäkuuta tämä kiertoliike onnistui ja osasto pääsi Wattrangin ja Hankoniemen ympäri ilman tappioita. Wattrang määräsi tämän takia linjalaivojaan siirrettäväksi soutuveneillä hinaten vielä ulommaksi, jotta tämä kiertoliike ei toistuisi. Samaan aikaan lähetti Pietari vielä 15 kaleeria ulkokautta brigadööri le Fortin johdolla ja vaikka matka oli pidempi kuin edellisellä ryhmällä, onnistuivat nämäkin kiertämään ruotsalaisen osaston ilman tappioita. Kiertomatka soutaen oli noin 30 km.

Ruotsalaisten avattua saarron Hankoniemen kärjessä, lähti 27. heinäkuuta aamuyöllä Pietarin pääosasto, noin 60 kaleeria, edelleen tyynessä säässä soutaen pitkin Hankoniemen rantoja Tvärminnestä niemen ympäri. Ruotsalaiset yrittivät sulkea väylän, mutta eivät ehtineet hinata linjalaivojaan takaisin tarpeeksi lähelle. Näin pääosastokin pääsi ohittamaan ruotsalaisten sulun lähes tappioitta.
Yksi venäläinen kaleeri ajoi karille Hankoniemen edustalla ja sen miehistö, 180 henkeä, jäi ruotsalaisten vangiksi. Myöskin kaleeri jäi ruotsalaisten saaliiksi ja vietiin Tukholmaan.
Pietarilla oli käytössään enemmän miehiä kuin Wattrangilla, mutta ruotsalaisilla oli merkittävästi suurempi  tulivoima käytössään. Tosin siitä ei ollut mitään hyötyä, kun soudettavat kaleerit ohittivat ruotsalaiset avomerilaivat turvallisen kaukaa.
Wattrang teki merkittävät virheet jakaessaan osastonsa kolmeen osaan ja avatessaan Hankoniemen kärjen Pietarin kiertoliikkeiden takia. Pietari kykeni käyttämään hyväkseen nämä virheet kaleerilaivastonsa liikuntakyvyn sekä joustavuuden ansiosta. Myös tyyni sää oli hyökkääjän etuna.

Pietarin kaleerilaivaston tehtäväksi jäi vielä Ehrenskiöldin noin 1000 miehen suuruisen osaston tuhoaminen Hankoniemen pohjoispuolella.
Ehrenskiödin osasto oli jo 26. heinäkuuta ankkuroitunut puolustuslinjaan ja  kieltäytyi antautumasta, joten 27. heinäkuuta noin klo 14 alkoi Riilahden taistelu.  Taistelupaikan valitsi siis Ehrenskiöld. Taistelu kesti noin 3 tuntia.

Vain osa Pietarin kaleereista (noin 23 kaleeria) mahtui hyökkäyslinjaan yhtä aikaa, mutta uusia voimia saatiin nopeasti mukaan.
Venäläisten taktiikkana oli soutaa kaleereilla päin ruotsalaisten laivoja ja vallata ne käsiaseiden avulla. Kaksi ensimmäistä hyökkäysyritystä kykeni Ehrenskiöldin osasto torjumaan, mutta ylivoima oli niin suuri, että lopulta laiva laivalta alukset vallattiin, viimeisenä Ehrenskiöldin Elefanten, jossa haavoittunut Ehrenskiöld oli.
Yksikään alus ei uponnut taistelun aikana.
Asiakirjojen mukaan taistelussa kuoli 361 ruotsalaista ja loput noin 600 jäivät vangiksi. Venäläisiä oli mukana taistelussa noin 4000, joista 469 kuoli tai haavoittui.

(Lähde: http://www.riilahti1714.fi)

h
Venäläinen linnoitus

1809-1917

Suomen siirryttyä Venäjän yhteyteen 1809 Hangon linnoitus jatkoi venäläisenä varuskuntana, josta käytettiin ajoittain nimeä Hankoniemen kaupunki – ”Gangutskij Gorod”. Elämä Hangossa jatkui ajoittain vilkkaana, ajoittain hiljaisempana. Hankoon oli sijoitettuna iäkkäämpiä sotilaita, joista monet avioituivat paikallisten tyttöjen kanssa. Myös ruotsalaisia palvelleista linnoituksen käsityöläisistä monet siirtyivät venäläisten palvelukseen.

Krimin sodan aikana keväällä 1854 Hangon linnoitus osoitti jälleen taistelukuntonsa, kun englantilaiset alukset tekivät tykistöhyökkäyksiä sen kimppuun. Venäläiset suhtautuivat kuitenkin epäilevästi mahdollisuuteen puolustaa Hankoa ja hävittivät itse Hangon linnoituksen elokuun lopussa vuonna 1854. Linnoituksen hävittäminen sen omalla tykkiruudilla oli suuri tapahtuma koko seudulla etenkin kun oli kuulutettu, että linnoituksista saa ennen räjäytystä hakea kaikki irtain. Hankoniemen rannat olivat mustanaan väkeä jotka olivat seuraamassa linnoituksen räjäytystä.

Seuraavana vuonna englantilaiset saattoivat käyttää Hangon rediä vapaasti, mutta itse vanhan linnoituskaupungin alueella oli venäläisiä joukkoja kenraali Mollerin johdolla. Englantilaiset saivat kokea tämän, kun he lähettivät kesällä 1855 veneen Hangon vanhan linnoituksen satamaan tuhoamaan siellä olevaa optista lennätinasemaa. Rannalla oli vastassa venäläinen kasakkaosasto, joka tuhosi englantilaisen venekunnan lähes kokonaan. Tämä tapahtuma, jota englantilaiset kutsuivat Hangon massamurhaksi, sai runsaasti huomiota Englannin lehdistössä. Kostoksi englantilaiset pommittivat laivatykistöllä Hangon mantereella olevia linnoituslaitteita ja rakennuksia. Koko ”linnoituskaupunki” paloi maan tasalle. Näiden raunioiden päälle rakennettiin sitten 1870-luvun alussa Hangon satama ja kaupunki.

Krimin sodan aikana kesällä 1855 englantilaiset antoivat hakata Tulliniemen metsään aukon sen kapeimmalle kohdalle.  Täten he toivoivat voivansa seurata Hangon redillä olleista laivoistaan etteivät venäläiset pääsisi etenemään niemeä pitkin Tulliniemeen ja tuomaan tykkejä Skansholmenille uhkaamaan redillä olevia aluksia. Tätä hakkausta alettiin kutsua englanninlinjaksi, se toimi myös merenkulkijoiden apuna heidän tullessaan myöhemmin Hangon satamaan.

Keskitä

Autoilijan kartta

Autoilijalle ehdotamme tätä mielenkiintoista reittiä.  Voit aloittaa käymällä Skogbyssä ja jatkaa sieltä Harparskogin kautta kohti Hankoa. Skogbyssä ja Harparskogissa ovat suomalaisten rakentamat panssariesteet sekä bunkkerit nähtävillä aivan tien vieressä.

Keskitä

Merenkävijän kartta

Saapuessasi Hankoon mereltä käsin sinulla on lukuisia mielenkiintoisia rantautumismahdollisuuksia. Kaikille saarille ei saa rantautua mutta silti jää paljon nähtävää. Hauensuoli on paikka johon ehdottomasti kannattaa tutustua, varaa aikaa tutustumiseen! Lisätietoa: visithanko.fi

Keskitä

Hangon keskusta

Hangon keskustassa ja sen läheisyydessä on useita mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Näihin pääsee vaivattomasti joko kävellen tai polkupyörällä.

Copyright © 2020 Hangon kaupunki, Raatihuoneentori 5, 10900 Hanko, puh. 019 2203 411, tourism.hanko.fi, tourist.office@hanko.fi