Venäläinen linnoitus

1809-1917

Suomen siirryttyä Venäjän yhteyteen 1809 Hangon linnoitus jatkoi venäläisenä varuskuntana, josta käytettiin ajoittain nimeä Hankoniemen kaupunki – ”Gangutskij Gorod”. Elämä Hangossa jatkui ajoittain vilkkaana, ajoittain hiljaisempana. Hankoon oli sijoitettuna iäkkäämpiä sotilaita, joista monet avioituivat paikallisten tyttöjen kanssa. Myös ruotsalaisia palvelleista linnoituksen käsityöläisistä monet siirtyivät venäläisten palvelukseen.

Krimin sodan aikana keväällä 1854 Hangon linnoitus osoitti jälleen taistelukuntonsa, kun englantilaiset alukset tekivät tykistöhyökkäyksiä sen kimppuun. Venäläiset suhtautuivat kuitenkin epäilevästi mahdollisuuteen puolustaa Hankoa ja hävittivät itse Hangon linnoituksen elokuun lopussa vuonna 1854. Linnoituksen hävittäminen sen omalla tykkiruudilla oli suuri tapahtuma koko seudulla etenkin kun oli kuulutettu, että linnoituksista saa ennen räjäytystä hakea kaikki irtain. Hankoniemen rannat olivat mustanaan väkeä jotka olivat seuraamassa linnoituksen räjäytystä.

 

dykare-och-kanoner

Sukeltaja on löytänyt mereen upotetun tykin Gustavsvärnin rantavesissä.

 

Seuraavana vuonna englantilaiset saattoivat käyttää Hangon rediä vapaasti, mutta itse vanhan linnoituskaupungin alueella oli venäläisiä joukkoja kenraali Mollerin johdolla. Englantilaiset saivat kokea tämän, kun he lähettivät kesällä 1855 veneen Hangon vanhan linnoituksen satamaan tuhoamaan siellä olevaa optista lennätinasemaa. Rannalla oli vastassa venäläinen kasakkaosasto, joka tuhosi englantilaisen venekunnan lähes kokonaan. Tämä tapahtuma, jota englantilaiset kutsuivat Hangon massamurhaksi, sai runsaasti huomiota Englannin lehdistössä. Kostoksi englantilaiset pommittivat laivatykistöllä Hangon mantereella olevia linnoituslaitteita ja rakennuksia. Koko ”linnoituskaupunki” paloi maan tasalle. Näiden raunioiden päälle rakennettiin sitten 1870-luvun alussa Hangon satama ja kaupunki.

Krimin sodan aikana kesällä 1855 englantilaiset antoivat hakata Tulliniemen metsään aukon sen kapeimmalle kohdalle.  Täten he toivoivat voivansa seurata Hangon redillä olleista laivoistaan etteivät venäläiset pääsisi etenemään niemeä pitkin Tulliniemeen ja tuomaan tykkejä Skansholmenille uhkaamaan redillä olevia aluksia. Tätä hakkausta alettiin kutsua englanninlinjaksi, se toimi myös merenkulkijoiden apuna heidän tullessaan myöhemmin Hangon satamaan.

 

En segelbåt i Hangöhamn

1200-LUVULLE

1200-LUVULLE

1500-1600-LUKU

1500-1600-LUKU

1700-1800-LUVULLE

1700-1800-LUVULLE

1900-LUKU

1900-LUKU